Tietoa Bilbaosta



Pintxos
Bilbao on moderni ja erittäin toimivalla julkisella liikenteellä varustettu 352 700 (2011) asukkaan kaupunki Pohjois-Espanjassa, Baskimaan itsehallintoalueella, vain kivenheiton päässä Biskajanlahdelta. Bilbao on Baskimaan suurin kaupunki ja seitsemänneksi suurin kaupunki koko Espanjassa. Kaupungin pormestarina oli maaliskuuhun 2014 Iñaki Azkuna. Hän oli kautta historian Bilbaon pidetyin pormestari uudistusmielisyytensä vuoksi. Hän menehtyi maksasyöpään maaliskuussa 2014. Baskimaan presidetti asuu pääkaupungissa Vitoriassa.

Baskimaan itsehallintoalueen pääkaupunki on virallisesti Vitoria, mutta moni paikallinen pitää Bilbaota todellisena pääkaupunkina, sillä Bilbaossa on eniten teollisuutta ja se on asukasluvultaan suurin kaupunki Baskimaassa. Jos lasketaan yhteen Bilbaon koko metropolia-alueen asukkaat on asukasluku noin yhden miljoonan. Bilbaon kaupunkiin kuuluukin sen kulttuurintäyteisen keskusta-alueen lisäksi kaunis ja vehreä maaseutu.

Bilbaon kaupunki on kokenut suuren muutoksen karusta ja tuntemattomasta teollisuuskaupungista, moderniksi baskikulttuurin kehdoksi sekä Guggenheim-museon kodiksi. Bilbaon onnistunutta ja tuottoisaa muutosta kutsutaan maailmalla nimellä Bilbao effect, josta maailman monet muut kaupungit voivat olla vain kateellisia ja moni on yrittänytkin matkia Bilbaota kaupunkien uudistustöissä.


Kaupunki on tunnettu Guggenheim-museonsa lisäksi muun muassa , näyttävästä modernista arkkitehtuuristaan, kulttuuritapahtumistaan, monista kauniista ja erilaisista silloistaan, uudenkarheasta metrostaan,upeasta rannikosta, baskikeittiön herkuista, joita kutsutaan nimellä Pintxos sekä Espajan yksi menestyneimmistä jalkapallojoukkueista Atletic Bilbao on lähtöisin tietysti Bilbaosta. 


Bilbao on tyylikäs sekoitus uutta ja vanhaa. Kanpungin keskustassa on näyttäviä rakennuksia 1600-luvulta lähtien ja sekaan mahtuu kaunista modernia pintaa. Bilbaon keskustassa on ostoskeskus Zubiarten lisäksi hyvät ostosmahdollisuudet ja sieltä löytyy paljon kansainvälisesti tunnettuja ketjuliikkeitä kuten H&M, Zara, Bershka ja myös hinnakkaammat merkkiliikkeet ovat hyvin edustettuina ... Shoppailua suunnittelevien on hyvä ottaa kuitenkin huomioon, että keskustan kaupat ovat auki lauantaisin vain kello14.00 saakka, vain ostoskeskuksissa voi lauantaisin shoppailla ilta yhdeksään asti ja sunnuntaisin kaupungin kaikki liikkeet ovat suljettuina ja paikalliset kerääntyvät kahviloihin ja puistoihin kunnioittamaan lepopäivää - lauantain fiestan jäljiltä siestalle!

Bilbaon matkaa suunnitellessa on hyvä tarkistaa Espanjan kalenteri, ettei matkan ajankohta satu kansallisille pyhäpäiville, jolloin myös koko kaupunki nukkuu. Juhlallisuuksien ajankohdan voi tarkistaa esimerkiksi, tältä verkkosivulta, pyhät merkitty kalenteriin punaisella: 



Bilbaon vanhaa kaupunkia kutsutaan nimellä Casco Viejo, jonka alueella sijaitsee yksi Baskimaan kauneimmista goottilaista tyyliä edustavista katetdraaleista, Santiago de la Compostelan pyhiinvaellusreitin varrella. Myös kaupungin yöelämä on keskittynyt Abandon vauhdikkaiden klubien lisäksi vanhan kaupungin viihtyisiin ravintoloihin ja baareihin. Bilbaossa parhaat viikonpäivät iltaelämälle ovat torstai, perjantai ja lauantai. Lauantaisin metro kulkee läpi yön. Muina iltoina se suljetaan ilta kymmeneltä. Vanhan kaupungin ravintoloissa on tapana viettää aikaa jo ilta seitsemästä lähtien, mutta klubeilla ei väkeä ole ennen kuin kello lyö yöllä vähintään kaksi.

Bilbaossa on myös esillä oma nuorisokulttuurinsa. Baskinuorten musiikki on korvia raastavaa Punk - ja hardrockmusiikkia, jossa tietysti lauletaan baskinkielellä. Baskipunkkarit usein kasvattavat hiuksiinsa yhden tai useamman rastan edustamaan tyyliään ja viihtyvät Casco Viejon hevihenkisissä kapakoissa. Kaupungin nuoret ovat usein myös aktiivisia surffareita ja katumuodissa näkyy tunnetut surffibrandit ja monella nuorella miehellä voi olla metrossa kainalossaan surffilauta - Bilbaon Biskajanlahdella sanotaankin olevan ne maailman parhaat aallot, mutta maailman surkein ilma muutoin.


Näkymä Guggenheim museolle, yliopistoni sillalta


Bilbaossa baskinkieli näkyy ihmisten ja naapurustojen nimissä sekä tietysti kaikki kaupungin viralliset tiedotteet ovat myös baskiksi. Harva käyttää baskinkieltä keskustelukielenä vaan Bilbaossa paikallisten ihmisten puheessa sekoittuvat espanja ja baski. Monet yleiset lausahdukset ja ruokien ja juomien nimet tulevat baskinkielestä ja Bilbaossa tuleekin sanoa Adios sijasta Agur, kun halutaan sanoa näkemiin. 

Pienen lasin viiniä voi tilata sanalla txikito. Myös matkailijoille, jotka eivät ole viinin ystäviä löytyy Bilbaosta tasokasta juomista ravintolassa, sillä Baskimaassa valmistetaan omaa perinteistä siideriä, jota kutsutaan nimellä Sagato - Sidra.

Hieman historiasta
Bilbao on yksi harvoista kaupungeista Espanjassa, joka on perustettu jo 1300 - luvulla. Kaupungin perusti Baskiloordi Diego López V de Haro, joka oli vaikutusvaltaisen Haro perheen pää. Hänen mukaansa on nimetty Bilbaon keskustan pääostoskatu. Kaupungin aluperäinen ja baskinkielinen nimi on Bilbo. Nimen syntyperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta sen on ajateltu syntyneen espanjankielestä johdetuista sanoista bello vado - kaunis joenvarsi. Bilbaon läpi virtaa joki nimeltä Ria De Bilbao, joka oli tärkeä kauppatavaran kuljetusreitti keskiajalla ja nykypäivänä se toimii muun muassa paikallisen melontajoukkueen harjoittelupaikkana.

Bilbao on muiden baskikaupunkien tapaan tietyllä tavalla salaperäinen ja baskien kulttuurista, kielestä ja mytologiasta tietävät paikallisten lisäksi harvat. Espanjassa on tehty useita elokuvia, joissa baskeja pidetään noitina kumman kielen ja perinteiden takia.

Keskiaikaisen Bilbaon elämä keskittyi Las Siete Callen - seitsemän alkuperäisen, vanhan kaupungin kadun varsille sekä San Anton ja Abandon satamalaitureille. Tuona aikana Bilbaon tärkeimpiä vientituotteita oli rauta ja kaupunkiin onkin suunnitteilla kaivosteollisuutta käsittelevä museo

Myöhemmin 1900 - luvulla Bilbao oli muuttunut tehdaskaupungiksi ja terästehtaiden savupiiput, telakat ja kemian tehtaat täyttivät kaupungin.

Alkaen Carlistin siviilisotien sarjasta, läpi Espanjan sisällisodan, Bilbaon kaupunkia pidettiin aina suurena sotasaaliina pohjoisessa, pitkälti sen edistyneen teollisuuden takia. Franco valloitti kaupungin keväällä 1937.  Francon hallitessa kaupunkia, kostotoimet ja viha baskinatiolisteja vastaan olivat masiivisia, mutta itse kaupunki vaurastui ja sen teollisuus laajeni entisestään. Francon ajalla oli baskinkielen puhuminen kielletty ja jokaisen naisen nimessä tuli olla Maria. Francon aikana myös moni baskilapsi menetti perheensä kun lapsia adoptoitiin laittomasti köyhiltä baskinationalisteilta ns. oikeamielisten katollisten perheisiin. Omien juurten etsintä jatkuu monien kohdalla yhä.

Ensimmäisen ajatus Bilbaon ottamisesta yhdeksi Espanjan matkailukohteista syntyi kun Bilbao ja  Las Arenasin välinen rautatie avattiin vuonna 1872. Näin turismi Bilbaossa alkoi vaatimattoman rantakohteen muodossa. Turismi kasvoi huomattavasti kun Guggenheim museo avattiin Bilbaossa vuonna 1997. Bilbao oli ehdolla vuoden 2014 maailman Design pääkaupungiksi.

2 kommenttia:

  1. Tulossa Bilbaoon kesäkuussa. Saadaanko suomalaista perehdytystä kaupunkiin?

    VastaaPoista
  2. Hei. Valitettavasti minun kouluni täällä loppuu toukokuussa 2014. Ja lähden samoin tein Malagan suuntaan kesälomalle. Tänne blogiin kuitenkin päivitän ahkerasti vinkkejä paikoista, joissa kannattaa käydä. Tunnen lisäkseni Bilbaosta vain yhden suomalaisen ja hänkin lähtee kesäksi Suomeen jo toukokuun lopussa. Jos teillä on jotain tiettyä kysyttävää Bilbaosta tai haluatte jotain erityistä vinkkiä reissuanne varten voitte ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla oona.rintala@hotmail.com. Kirjoitattehan hyvissä ajoin, että minulla on aikaa vastata. Bilbaossa minut pitää kouluhommat melko kiireisinä :)

    VastaaPoista

Kaikki blogin kuvat ja tekstit ©Oonasofia_R