maanantai 17. maaliskuuta 2014

Päiväretki Gernikaan

Gernika on Baskimaan historian kannalta tärkeä paikka. Se pommitettiin lähes maan tasalle Espanjan sisällissotien aikaan 26.4.1937 ja Gernikassa on nähtävillä monta muistomerkkiä tuolta ajalta, esimerkiksi Pablo Picasson työstä, joka kuvaa Gernikan pommituksen kauhuja, on mosaiikkijäljennös Gernikan kylässä.
Valitsimme retkipäiväksi lauantain, koska Euskal Herria museoon eli Baskimaata käsittelevään museoon, on lauantaisin ilmainen sisäänpääsy ja lauantaisin bussit kulkevat yhtä tiheään kuin arkena.


Vihreä Bizkaiabussi Gernikaan A3514 tai A3515 lähtee Abandon aukiolta, läheltä tavaratalo El Corte Inglesiä. Otimme bussin, joka lähti kello 11.15. Reissua suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon, että Gernikassa on siesta kello 14-16, jolloin esimerkiksi matkailuinfo ja osa matkailijoiden suosimista vierailukohteista on suljettuna. Takaisinpäin busseja kulkee kätevästi tasatunnein ilta kymmeneen asti.

Bussimatka kesti noin 45minuuttia ja matkalla näki kaunista Baskimaan maaseutua ja bongasi monia esilaisia lammaslajikkeita :)



Ensimmäisenä vierailukohteena oli Euskal Herria Museoa. Museossa oli esitelty hyvin Baskimaata ja tuli opittua taas hieman uutta. Positiivisena yllätyksenä oli, että museon näyttelystä löytyi opasteet myös englanniksi, eikä matkailijoiden tarvitse pärjätä vain espanjalla. Museossa oli neljä kerrosta ja erityisesti jäi mieleen kolmannen kerroksen baskiurheilua ja tansseja käsittävä näyttely.

 Museossa iski nälkä ja poikkesimme matkailuinfoon hakemaan pintxobaarisuosituksia ja silmään osui Ruta del Pintxo eli Gernikan matkailijoille suunniteltu pintxobaarikierros. Matkainfosta sai ostettua kuponkiarkin, jolla sai 8 pintxoa, 8,80 eurolla – Todella edullinen tarjous! Ostimme yhden kuponkiarkin kahteenpekkaan kaverini kanssa ja saimme sillä vatsat enemmän kuin täyteen. Juomat eivät sisälly hintaan, mutta olutta, viinä tai txakolia saa perinteisesti alle kahdella eurolla lasillinen. Kahvikin (Cafe con leche) oli monessa paikkaa 1,50€.
Kuponkien mukana tuli kartta ja esitelehtinen pintxobaareista. Kaikki tarjouksen piirin kuuluvat pintxobaarit olivat lyhyen kävelymatkan säteellä. 


Valitsimme kartasta neljä bintxobaaria. 
1. Arribatza: jossa söin parhaimman pintxon. Kuitupitoisen leipäpalasen sisällä oli paprikaa, sieniä ja majoneesia. Nam. Gernikan erikoisuutena ovatkin juuri maistuvilla sienillä täytetyt pintxot.
2. Boliña: Miinuksena henkilökunta tuputti juomia kaikille vaikka tarjouksessa ei ole pakollista ostaa juomia. Saimme kuitenkin tilata pintxoja valitsemillamme täytteillä. 
3. Bake Eder: Ihana sijainti, aurinkoisena päivänä voi nauttia pintxot ulkona. Tämä pintxobaari on Gernikan keskusaukion reunalla ja heillä oli laaja pintxovalikoima. 
4. Gernika:Tämä pintxobaari oli meidän porukalle kierroksen voittaja, koska heiltä sai kuponkeja vastaan suurimmat pintxot ja juomat olivat edullisia. 


Pintxojen jälkeen suuntasimme katsomaan Gernikan kuuluisinta nähtävyyttä eli Gernikan tammea, paikallisittain Arbol de Gernika. Se symboloi Baskimaan ihmisten yhtenäisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, sillä Gernikan tammen alle on vuosisatojen ajan keräännytty neuvottelemaan ja päättämään tärkeistä asioista. ”Pyhällä paikalla” ei ole enää alkuperäinen tammi vaan nykyinen on istutettu vuonna 2005. Ja vanhin on nähtävillä myös oikeustalon puutarhassa. Samalla reissulla poikkesimme sisälle oikeustaloon ja oikeustalon salongin katto oli todella upea.




Päivän päätteeksi kävimme vielä Museo de la Paz de Gernikassa, Gernikan Rauha museossa. Siellä oli esitelty todentuntuisesti Gernikan pommituksen kauhuja ja vaikutusta nykypäivään. Museon toisessa kerroksessa oli huone jossa oli todentuntuinen äänisimulaatio pommituspäivän kauhunhetkistä. Näyttelyssä kerrottiin myös rauhan merkityksestä kansainvälisellä tasolla. Myös tästä museosta löytyi tarvittaessa opasteet englanniksi. 




2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta. Olen käynyt vain Ranskan puoleisessa Baskimaassa, mutta tulevaisuudessa aion kiertää aluetta enemmänkin – myös Espanjan puolella. En ollut tiennytkään, että Gernika/Guernica on Baskimaassa. Teos on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, ja haluan jonakin päivänä nähdä sen alkuperäisenä.

    VastaaPoista
  2. Kivä että tykkäsit :) Kannattaa todellakin jos BIlbaoon eksyy käydä myös Gernikassa. Kylään pääsee niin helposti paikallisbussilla ja omasta mielestäni jää puolet kyllä näkemättä Bilbaon reissulla jos ei tutustu myös Baskimaan maaseutuun ja kuuluisiin kyliin :)

    VastaaPoista

Kaikki blogin kuvat ja tekstit ©Oonasofia_R