maanantai 30. syyskuuta 2013

Gran Cafe Campa de los Ingleses


Tämän huolella sisustetun Ravintolan/baarin sijainti on oiva esimerkiksi Guggenheim museossa vieraileville, sillä se sijaitsee aivan Plaza Euskadin vieressä.
Ulospäin on vaikea huomata, kuinka upea ja uniikki kohde on kyseessä, koska vaatimattoman terassin takia Campa de los Ingleses näyttää aivan tavalliselta kahvilalta muiden joukossa. Todellisuus on kuitenkin toista maata, sillä seiniä koristavat Espanjan ja Baskimaan 50-luvun mainosjulisteet ja historialliset ja baskikulttuuriin liittyvät valokuvat sekä kellot, jotka kertovat eri maiden aikoja.
Tunnelma on kotoisa ja lämmin ja paikka on sekä paikallisten, että turistien suosiossa. Henkilökunta puhuu hyvää englantia.
 







 
Paikka sopii mainiosti myös aamiaiselle, sillä kahvi ja pintxo/piiraspala maksavat yhteensä vain 2,90€.

Kahvilassa tarjoillaan myös päivittäin vaihtuva runsas lounas (n.15€), johon sisältyy myös juoma ja jälkiruoka ja kahdentoista tienoolla ravintola täyttyykin Plaza Euskadin toimistorakennusten pukumiehistä, jotka kokoontuvat lounaalle.
Tiskin takana olevat baarimikot ovat myös tunnettuja taidoistaan. Jos koktaili maistuisi, kannattaa poiketa tänne.

Osoite: Alameda Mazarredo 79, Bilbao, España

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki blogin kuvat ja tekstit ©Oonasofia_R